lauantai 12. toukokuuta 2018

TCBW 2018 -Raportti


43 panimoa, reilu 300 olutta, kyllähän noilla hetken röyttyää….
Toukokuun ensimmäisenä viikonloppuna oli Tallinnassa Põhjalan panimon järjestämä olutfestari, Tallinn Craft Beer Weekend 2018. Festari järjestettiin nyt 4. kertaa, mutta meille tämä oli ensimmäinen kerta, koska liput myydään yleensä loppuun välittömästi. Tänä vuonna olimme kuitenkin koneen ääressä valmiudessa, kun liput tulivat myyntiin viime vuoden lopulla. Tapahtumapaikkana oli Kultuurikatel (kulttuurikattila), joka on sijainniltaan loistava, aivan sataman ja vanhan kaupungin läheisyydessä. Tila oli todella hieno vanha tehdasrakennus.


Melkein kaikilla panimoilla oli tarjolla kahdeksan eri olutta. Ne tarjoiltiin kaksi kerrallaan ja vaihdettiin seuraaviin sessioiden puolessa välissä. Porukkaa oli paikalla aivan älyttömästi, aiempina vuosina on kuulemma ollut vähän enemmän tilaa hengittää. Suuresta väkimäärästä huolimatta panimoiden hanoille ei joutunut jonottamaan, pois lukien Omnipollon ylihypetetty jätskikiska. Festareilla oli screenit, joissa näkyi Untappd-olutappsin parhaiten ja eniten arvostellut oluet, mikä usein lisäsi jonoa ykköspanimon kohdalle.

                 

Maisteltuja oluita kertyi 113. Sata olutta saattaa kuulostaa todella paljolta, mutta festarien maisteluannos oli vain desin (halutuimmissa oluissa vielä vähemmän). Kiersimme festareilla niin, että jokainen haki lasiinsa oluen ja maistelimme niitä ristiin. Seassa oli uskomattoman herkullisia ja aivan surkeita tuotteita, jotka menivät hörpyn jälkeen viemäriin. Koska oluet olivat ”ilmaisia” (50-100€ sisäänpääsyn hinnalla saa juoda, niin paljon kuin ehtii), huonon tuotteen kesken jättäminen on helpompaa.




Mieleenpainuvimmat oluet (hyvät ja huonot):

Pracownia Piwa (POL) – LAB 23 – Beetroot sour ale 5,6 %
Tuoksui ja maistui aivan rosollille, ei jatkoon / 1/5

Coppertail (USA) – Strawberry foedre – Foudre aged strawberry 5,4 %
Raikas, aidon mansikan makuinen, kirpeän marjainen, lempeän hapan, mahtava sour / 4,5/5

Põhjala (EST) – Loojang – Armagnac & Oloroso BA Barley Wine 11,4 %
Kuivattua hedelmää, karamellia, uuniomenaa, vahvaa tynnyriä, erinomainen tynnyrikypsä / 4/5

Jester King (USA) – Spon 2017 raspberry cherry – Fruit lambic-style ale 5,6 %
Kirpeän punaisen marjainen, tumman kirsikkainen, tiukan hapan / 4/5

Jing-A Brewing Company (CHN) – Gaige keifang – Triple IPA 12 %
Todella viinaisen makuinen, epämiellyttävä / 1,5/5

Arizona Wilderness (USA) – Sonoran prince – Sour ale with peaches 6,7 %
Makean persikkainen, Kirpeän sitruksinen, tasapainoinen happamuus / 4,5/5

Anderson (EST) – Cucumberbatch 2018 – Lemon and cucumber Gose 5,5 %
Todella ikävä muovinen/suojakaasuinen sivumaku / 2/5

Brewski (SWE) – Snoutjuice – Imperial stout with chipotle and cocoa 13 %
Imperial stouttien ja chilin ystäville / 4/5

De Struise Brouwers (BEL) – Pannepot 2017 – Belgian dark strong ale 10 %
Tummaa kirsikkaa, nahkaa, imelyyttä, kevyttä happamuutta, muutaman vuoden kypsytyksellä aivan huikeaa tavaraa / 4/5

Lehe (EST) – I am what i am – Naturally fermented very strong belgian ale 20 %
Kuivakakkuinen, kypsän hedelmäinen, melkein kuin jotain mallaslikööriä / 4,5/5


Suosittelemme tapahtumaa kaikille oluiden ystäville, monipuolinen valikoima, erinomaisia oluita, loistava meininki. Ensi vuonna mennään taas aivan varmasti. 

-        Anssi, Jaakko & Ville

keskiviikko 2. toukokuuta 2018

Ensipuraisu: Valkoinen jänis


Vappu vaatii jotain kuohuvaa, joten ensipuraisun kohteena Oriveden insinöörin (Jaakko) ensimmäinen ”soolopano”. Valkoinen jänis oli panimon toinen olut ikinä. Ensimmäinen olut, Proto IPA on tehty uudestaan pariin kertaan, mutta nyt oli valkoisen jäniksen vuoro. Helposti juotavaa belgityylistä pale alea luvassa.


Speksit:

5,2 Alk. Vol. %, 60 IBU, 10 EBC

Erä: #39
Pantu: 28.2.2018
Astioitu: 18.3.2018
Maltaat: Vienna, Vehnä & Kaurahiutale
Humalat: Magnum, Amarillo, Chinook & Citra
Hiiva: Mangrove Jack’s M41 – Belgian ale
Muuta: Korianterinsiemen, Appelsiininkuori, Kalsiumsulfaatti (Kipsi) & Irish Moss (kirkaste)
Oluenpano-olut: Lapin kulta 4,5 % (sori)


Lasiin kaatuu vaaleaa, kevyesti oranssiin taittava, hieman utuista olutta. Oluen päälle laskeutuu kevyt, mutta pitkään säilyvä valkoinen vaahto. Käytimme tätä belgi-hiivaa ensimmäistä kertaa, joten meitä kiinnosti kuinka vahvasti hiiva syö humalan aromia, niin kuin koe-erässä. Nuuhkaisu paljastaa, että humalaa löytyy. Tuoksu on kirpeä, greippiä, passionhedelmää, karviaista, aprikoosia, herukanlehteä ja appelsiinimarmeladia. Pidemmällä tuoksuttelulla löytyy belgi-oluen vivahteita, korianterinsiemeniä, kuivattua hedelmää, neilikkaa, kevyttä pippuria, viljaisuutta ja sitruksen kuorta. Maku on raikkaan ja monipuolisen hedelmäinen. Jälkimaku on kuivan mausteinen, mitä tiukka katkero komppaa. Hiilihappoja voisi olla belgiksi vähän enemmän.


Erittäin onnistunut belgi pale ale, raikas, hedelmäinen ja riittävä katkero. Voimme päästää Jaakon joskus uudestaankin itsenäisesti kattiloiden ääreen ;)

-        Ville, Anssi & Jaakko


perjantai 20. huhtikuuta 2018

Ruokavinkki: maltaasta leipää


Tällä kertaa taas vähän erilaista. Oluen panemisessa tärkeä elementti on mallas. Siitä saadaan oluen käymiseen tarvittavat sokerit ja ne antavat oluelle rungon. Kun mallas on käytetty, jää jäljelle kuitenkin suuri määrä mäskiä. Kaikkea mäskiä ei millään saada hyötykäytettyä, mutta kaikki auttaa. Mäskin voi maalaisympäristössä heittää kompostiin tai eläimille ruuaksi, mutta kaupungissa vaihtoehdot vähenevät. Yksi keino on valmistaa mäskistä leipää. Molemmat paljastamamme ohjeet ovat helppoja valmistaa ja eivät vaadi paljoa taikinan vaivaamista.


Mallasleipä (reseptillä tulee 3-4 leipää)

Ensimmäinen resepti on ihan perinteiselle mallasleivälle. Resepti on melkein suora kopio Marttojen reseptistä.

Raaka-aineet:
6 dl                käytettyä mäskiä
5 dl                piimää
1 rkl              suolaa
50 g               hiivaa tai 1 pussi (11 g) kuivahiivaa
1 1/2              dl siirappia
8 dl                ruisjauhoja
12 dl              vehnä- tai hiivaleipäjauhoja
75 g               voita tai margariinia

1. Lisää mäskiin lämmin piimä, suola, hiiva, siirappi ja ruisjauhot. Jos käytät kuivahiivaa, sekoita se jauhoihin.
2. Alusta taikina vehnä- tai hiivaleipäjauhoilla melko napakaksi.
3. Lisää lopuksi pehmeä rasva. Anna taikinan kohota.'
4. Leivo taikinasta 3-4 leipää.
5. Pistele kohonneet leivät ja paista 200°C:ssa noin tunti.

Jos haluat leipien pintaan kiiltoa, voitele niitä paistamisen loppuvaiheessa siirappivedellä. Mallasleivät ovat parhaimmillaan muutaman päivän kuluttua. Ne sopivat hyvin pakastettaviksi.


Toinen vaihtoehto on lisätä maltaita valmiiseen leipäreseptiin. Erinomainen ja helppo tapa valmistaa leipää on löytämämme pataleipäresepti.

Pataleipä

6dl                 vehnäjauhoja
1dl                 mäskiä          
1 tl                 kuivahiivaa    
2 tl                 suolaa           
3-4 dl             reilusti kädenlämpöistä vettä
        Oman maun mukaan siemeniä, paahdettua rouhittua pellavaa, pähkinöitä, kuivattuja hedelmiä/marjoja  tai tässä tapauksessa mäskiä.

    1. Sekoita kulhossa kuivat aineet.
    2. Lisää vesi ja sekoita nopeasti tasaiseksi taikinaksi, älä vaivaa.
    3. Peitä kulho tuorekelmulla ja anna tekeytyä huoneenlämmössä 12-22h.
    4. Laita pata kansineen uuniin ja uuni lämpenemään 225 asteeseen.
    5. Kumoa taikna jauhotetulle pöydälle ja kääntele itsensä yli   muutaman kerran, älä nytkään vaivaa.
    6. Peitä kelmulla ja anna levätä vielä puoli tuntia.
    7. Nosta pata pöydälle ja laita taikina siihen (varo kuumaa pataa).
    8. Paista kannella peitettynä noin puoli tuntia, poista kansi ja paista vielä vartti, kunnes pinta on kullanruskea.


-        Anssi, Jaakko & Ville

torstai 5. huhtikuuta 2018

Kellarin kätköistä: Lehe Singularity


No HUHHUH, nyt on aikamoista tavaraa maistelussa! Viime Tallinnan reissulla olutkaupoissa tuli vastaan virolaisia tynnyrikypsiä oluita useampikin, mutta tässä joukon varmasti joukon vahvin. Sip - olutkaupassa silmiin osui melkein 20 volttista olutta, ilmeisesti olut on siis imenyt tynnyristä reilusti luonnetta ja alkoholia. Eipä jahkailla enempää, vaan korkataan tämä herkku. Pitäisiköhän napata kaveriksi pieni viskinaukku…



Speksit:

Panimo: Lehe Pruulikoda
Oluttyyli: Barrel Aged Imperial stout
Vahvuus: 18 Vol. %

Vahva viskin tuoksu pöllähtää heti korkin narahtaessa. Piti ihan viedä Glencairn kauemmaksi, ettei tuoksu varmasti tullut viskistä. Lasiin kaatuu pikimustaa, öljyistä ja täysin vaahdotonta olutta. Pääpaino tuoksussa on viskitynnyriä, mutta hetken tuoksutellessa viskin alta paljastuu myös vahvaa kahvia, tummaa suklaata, kanelia, toffeeta, vaniljaa ja tummaa hedelmäisyyttä. Maku on vahva ja jatkaa tuoksun linjoilla. Viskitynnyri jyrää vahvasti melkein kaikkien oluen makujen yli. Itse kaipaisin enemmän stoutin elementtejä tähän pakettiin. Suutuntuma on laihan öljyinen, mikä joko aiheutuu tai on vahvistunut tynnyröinnin myötä. Alkoholi tietenkin maistuu, mutta ei häiritse ja turruttaa suun pikku hiljaa. Loppujen lopuksi kuitenkin erittäin onnistunut tynnyrikypsä stout.



-        Ville

perjantai 26. tammikuuta 2018

Panimopäivitys osa 1: Höyryn- ja kosteuden poisto keiton aikana


Panimomme rakennusosastolta Jaakko moi, tässä tekstissä käymme läpi panimotilojemme parannusprosessin haastetta. Ensimmäisen keiton aikoihin, loppuvuonna 2017, totesimme isojen kattiloidemme tuottaman paljon vesihöyryä ja kosteutta keiton aikana, mitä tuotantotilojen painovoimainen ilmanvaihto ei pysty siirtämään ulos.

Saimme keitot suoritettua kuitenkin kunnialla loppuun, mutta seuraavaa kertaa ajatellen tähän asiaan oli saatava muutos. Suoraan ajatuksemme suuntautui koneelliseen ilmanpoistoon keittokattilan päälle, mikä on ikään kuin iso liesituuletin. Kyseisen teknisen ratkaisun mitoituksen jätimme ammattilaisille, tässä tapauksessa kaverin kautta tutulle Onninen Oy:n myyjälle. Karkea suunnittelu tehtiin kuitenkin itse. 



Ilmanvaihtoputken linja tulisi olemaan noin kolme metriä pitkä kattilan päältä ulkoseinän läpivientiin asti. Ilmanvaihtoputken halkaisijaksi määräytyi standardikokoinen 125 mm putki, jonka puhallus/imu hoidetaan kanavapuhaltimella, joka asennetaan suoraan ilmanvaihtoputkeen. Kanavapuhallinta käskytetään tyristorisäätimellä, jonka avulla voimme muuttaa –puhaltimen pyörimisnopeutta tarpeen mukaan.

Tässä vaiheessa putken koko ja kanavapuhallin oli siis käsitelty. Seinään tehtävä läpivienti ei ollut myöskään minkäänlainen ongelma. Takaisinvirtaus ajalle jolloin emme keitä olutta (kyllä, niitäkin on) pystytään myös sulkemaan käsikäyttöisellä kanavasulkuventtiilillä. Sulkuventtiili on asennettu kanavapuhaltimen ja ulostulon väliin, mahdollisimman lähelle seinää. Kyseisen sulkuventtiilin läppä mikä sulkee ilmanvaihtokanavan, on kumihuulella/tiivisteellä varustettu ja näin ollen sulkuasennossa erittäin tiivis. Ei pääse lämmöt karkaamaan venttiilin ollessa kiinni.


Enää ainoana kysymysmerkkinä tässä projektissa oli kerääjäkotelo kattiloiden päälle. Ensi alkuun mietimme, että rakentaisimme itse pellistä jonkinlaisen kerääjäkotelon, joka yhtyy 125 mm pyöreään ilmanvaihtokanavaan toisesta päästä. Tämän vaiheen suunnittelu ei ehtinyt omasta päästä pidemmälle, kun mietin taas, että mitä löytyy valmiina. Käynti paikallisessa LVI-liikkeessäpaljasti, että suoria kerääjäkoteloita ei ollut listoilla myynnissä, mutta vastaava rakennelma oli mahdollista toteuttaa adaptereilla. 125 mm putkella pääsee adapterilla 200 mm putkeen ja 200 mm putkesta pääsee adapterilla 400 mm putkeen. Mietin asiaa noin 5 sekuntia, 400 mm. Sehän riittää. Hintakaan ei ollut sen kalliimpi, kuin itse itse rakennettu kotelo, hyvä ja antoisa käynti kyseiseen liikkeeseen.

Asennus ei osoittautunut myöskään ongelmaksi, askartelin tämän rakennelman sähköasentajakaverini kanssa paikalleen. Ensiksi oli saatava seinään reikä, tähän käytimme 133 mm reikäporaa/kuppiterää, josta 125 mm putki menee hyvin läpi ja läpiviennin seinämille jää vielä pelivaraa uretaanivaahdon kanssa eristämiseen. 


Kattoon asennettiin ruuvikiinnikkeet putkenkannattimille suoraan sisäkattopaneeleiden koolauspuihin. Näistä kiinnikkeistä oli tultava alaspäin noin 120 mm kanavapuhaltimen rakenteesta johtuen, tämä hoidettiin M8 kierretangolla. Ilmanvaihtoputket leikkattiin oikeaan mittaan ja kasattiin yhteen puhaltimien kanssa. Käytimme oikeaoppisesti putkien liitoksissa vielä vetoniitti varmistusta. Seinän läpivientiputki ja kanavapuhallin kasattiin yhtenä kokonaisuutena ja kiinnitettiin erikseen. Kaikki muut kanavapuhaltimelta eteenpäin kasattiin valmiiksi ja nostettiin kasauksen jälkeen suoraan kiinnikkeisiin kiinni.

Itse asennukseen taisi kulua hurjat kaksi tuntia. Sähkötöiden ja –kytkentöjen osuuden hoiti tosiaan sähköasentajana toimiva kaverini. Kytkettäväksi jäi siis kanavapuhallin, joka kytkettiin vikavirtasuojan kautta ja tyristorisäätimellä varustettuna. Näistä hommista kiitos Pasille.


Asennuksen jälkeen koko paketti oli välittömästi valmis käytettäväksi ja jo ensimmäisellä koekäytöllä selvisi, että tämän laitteiston imuteho riittää varmasti keiton aikana. Kohta pääsemme kokeilemaan uutta laitteistoa tositoimissa, mutta henkilökohtaisesti en hetkeäkään epäile laitteiston toimivuutta tai riittävyyttä kyseiseen käyttötarkoitukseen.


-Jaakko


torstai 18. tammikuuta 2018

Ensipuraisu: Koe-erä No. 1: WLP351 & WLP500

Tällä kertaa maistellaan oluita, jotka ovat ensimmäisiä panoja uusilla 60 litran kattiloilla. 2017 vuoden lopulla oli ensimmäinen panopäivä, jonka lopputuloksena saatiin kolme olutta samalla vierteellä. Vierteen vahvemmasta etuosasta keiteltiin herkullinen DIPA, josta lisää myöhemmin. Loppuvierre keiteltiin ja jaettiin kahteen käymisastiaan tätä hiivavertailua varten. Toisen astian vierre käytettiin White Labsin WLP–351 -hiivalla (Bavarian Weizen ale) ja toinen WLP-500 -hiivalla (Monastery ale). Kumpikaan hiiva ei ole kovin perinteinen pale ale -hiiva, mutta kokeilujen tekeminen on aina mukavaa.


Speksit:

7,1 Alk. Vol. % (6,3 WLP500), 65 IBU, 12 EBC

Erä: #37.1 & 37.2
Pantu: 26.11.2017
Astioitu: 10.12.2017
Maltaat: Pilsner, Vienna, Munich, Vehnä & Kaurahiutale
Humalat: Galena & Mosaic
Hiiva: WLP 351 – Bavarian weizen ale & WLP 500 – Monastery ale
Muuta: Irish Mossia (kirkaste)



Ensimmäisenä maisteluun WLP-351 -versio. Lasiin kaatuu kultaisen oranssia, hieman sameaa olutta tiheällä valkoisella vaahdolla. Tuoksu on yllättävän neutraali. Olemme kerran aiemmin panneet Hopfenweissea samalla hiivalla ja huomasimme saman asian. Tämä hiiva peittää tehokkaasti humalan. Tätä hiivaa pitäisi testata perinteisempään vehnäolueen ja suuremmissa lämpötiloissa, koska tuoksussa ei myöskään ole paljoa vehnälle perinteisiä banaanin ja neilikan aromeja. Käymisen aikana olut antoi lagerkäymisestä tuttuja pistäviä rikin virhemakuja, mutta ne ovat pullossa kadonneet aika hyvin. Tuoksu on leipäinen, viljainen, kevyen persikkainen ja sitruksinen, taustalla lymyilee perinteisempiä vehnän banaania ja mausteisuutta. Mosaicin tarjoamaa trooppista hedelmää ei näy missään. Maku on kuiva, greippinen, maltainen ja vähän yrttinen. Suutuntuma on vielä vähän kevyt, mutta paranee varmasti iän myötä. Katkero on lempeän greippinen, sitä saisi olla omaan makuun enemmän. Uuden laitteiston ensimmäisessä keitossa ei käytetty mitään veden säätöä, kuten kipsiä, millä olutta olisi saatu ehkä vähän raikkaammaksi.


Seuraavaksi käsittelyyn WLP-500 -versio. Lasiin kaatuu saman väristä, ehkä vähän kirkkaampaa olutta. Hiilihapot ovat tässäkin oluessa samalla tasolla. Tuoksu on parempi kuin edellisessä. Siinä on kuivaa mausteisuutta, aprikoosia, appelsiininkuorta, viikunaa ja vähän leipäistä mallasta. Tämäkin hiiva syö aika hyvin humalan pois, räikeää Mosaicia ei löydy taaskaan, mutta hiivan hedelmäisyys paikkaa. Maku jatkaa vahvasti tuoksun linjoilla, belgihedelmää ja mausteisuutta greipin puraisulla. Vaikka WLP-351 -versio kävi useamman ominaispainopisteen kuivemmaksi, tämä olut tuntuu paljon kuivemmalta. Hiivan mausteisuus varmaan aiheuttaa tällaisia tuntemuksia. Suutuntumasta ja katkerosta jää samanlaiset fiilikset kuin edellisessä oluessa.



Tämä oli kiinnostava kokeilu, vaikka kumpikaan olut ei ollut täysin onnistunut. Saatiinpahan kokeilun jäljiltä hiivapankkiin hiivat talteen. WLP-351:stä pannaan varmaan seuraavaksi Dunkelweizenia ja WLP-500 sopisi luultavasti hyvin esimerkiksi Tripeliin. Uusi isompi laitteisto mahdollistaa kokeilua todella paljon. Onhan se tylsää juoda 60 litraa samaa olutta, jos olisi mahdollista saada vaikka 4 erilaista olutta samalla vaivalla.

-        Ville, Anssi & Jaakko


torstai 11. tammikuuta 2018

Kellarin kätköistä: Plevnan Siperia 15*

Tällä kertaa kellarista löytyi suomalaista imperial stouttia. Plevnan panimoravintola on tarjonnut herkkujaan tamperelaisille jo vuodesta 1994. Melkein kaikki panimon tuottama olut myydään suoraan ravintolan hanoista, mutta välillä näitä herkkuja on päätynyt ihan pulloonkin. Plevnan Siperia on tiukasti humaloitu imperial stout, jota on löytynyt muutamana vuotena myös Alkosta (13, 15, 16?). Tämä on kellarin viimeinen pullo 15-erää, 16-erää vielä löytyykin.



Speksit:

Panimo: Koskipanimo (Panimoravintola Plevna)
Olut: Siperia
Oluttyyli: Imperial stout
Vahvuus: 8 Vol. %

Lasiin valuu mustaa, melkein öljyistä eliksiiriä. Oluen päälle asettuu kevyt mokan ruskea vaahto. Tuoksu iskee kimppuun kovalla moukarilla. Tuoreen version vahva humalan sitrus ja pihka ovat vaihtuneet lakritsaan ja nokipannukahviin. Tuoksussa tummaa suklaata, espressoa, lakritsanjuurta, paahdettua leipää, kevyttä toffeeta ja savua. Maku on pyöristynyt oikein lempeäksi: maitosuklaata, kuivakakkua, yrttisyyttä, suolaista karamellia ja vähän pihkaa. suutuntuma on herkullisen öljyinen, josta herää tiukkaan katkeroon. 


En kyllä osaa päättää, kumpi on parempi, tuore vai kypsynyt tuote. Tuoreen tavaran greippipuraisu on kyllä hekumallinen, mutta pehmeän lakritsainen nokipannukahvi on myös herkullista. Sovitaan, että tämä on tasapeli ja juodaan vaan paljon Siperiaa, tuoretta ja kypsyteltyä.


-        Ville