Uuden panimon rakennusprojekti

Tampereen insinööripanimon järjen ääni täällä hei (jossain blogitekstissämme minua, Jaakkoa, tituleerattiin porukkamme järjen äänenä). Katsotaan, muuttuuko mielipiteenne tämän tekstin perusteella. Vuosi 2017 lähenee loppuaan ja lisäksi myös panimoporukkamme pikkujoulut sekä ensimmäiset panot uudella laitteistolla. Yhtiöokouksessa (pikkujouluissa) suunnittelemme toimintamme tulevaisuutta ja suuntaa mihin haluamme kehittyä. Viime vuoden yhtiökokouksessa olimme kaikki yksimielisiä siitä, että konseptimme ja reseptimme ovat toimivia ja toimintaa pitäisi ehdottomasti kasvattaa.

Vuoden alussa lähdimme pohtimaan vaihtoehtoja keittokalustolle. Ideoimme sähkövastuksilla toimivasta vesivaipallisesta kattilasta ja piirsimme jopa jokusia suunnitelmia. Lähestyimme tilannetta kuitenkin liian monimutkaisen ajattelun kautta, onhan sellaisia jo olemassa. Alkuperäiset suunnitelmamme muuttuivat nopeasti itsetehdyistä kattiloista sähkövastuksilla lämpiäviin vesivaipallisiin suurtalouskattiloihin. Alussa huomasimme, että kattiloiden hinnat olivat uutena korkeita, reilusti yli budjettimme ja käytetyt viedään käsistä nopeasti. Jokusen kuukauden etsiminen kuitenkin tuotti tulosta ja sopivat kattilat löytyivät nettihuutokaupasta sopuhintaan. Uudet keittokattilamme ovat Metoksen suurtalouskeittiön kippikattilat (2x60 litraa), vuosimalli pyöreästi jostain 1990-luvun nurkilta.

Kattiloiden osto- ja nouto sujui kivuttomasti Anssin kanssa uusiin suunniteltuihin tiloihimme. Uudet laitteet tulivat minun autotalliini, minne tein kesän aikana eristyksiä, jotta tallissa pystyisi työskentelemään myös talvella. Kelien kylmetessä huomasimme, että lämpötilat putoavat eristyksistä huolimatta lähelle nollaa. Tulevaisuudessa pohdimme lattialämmitystä, mikä myös mahdollistaisi oluiden käymisen autotallissa.

Seuraavassa vaiheessa sähköasentajana toimiva kaverini tuli kytkemään kattiloiden sähköt, nyt puhutaan kumminkin 16A 3-vaihevirralla toimivasta laitteistosta. Sähkötöiden jälkeen pääsin testaamaan kattiloiden toiminnan. Testi suoritettiin keittämällä 50 litraa vettä. Lähtölämpötila 12°C, josta lähdin lämmittämään vettä täydellä teholla aina kiehumispisteeseen asti. 88 asteen lämpötilannousu otti laitteistoltamme vain 33 minuuttia, lämmityspuoli on siis kunnossa.

Seuraavaksi mietimme mäskäystä ja siivilöintiä. Tähän asti olimme suorittaneet keittojemme mäskäykset niin sanottuna pussimäskäyksenä, uudella laitteistolla kyseinen pussimäskäys ei tule enää kysymykseen kasvaneen eräkoon vuoksi, joten lähdimme miettimään ratkaisua tähän vaiheeseen. Emme halunneet porata kattilaan reikiä, koska vaipassa on lämmityksen aikana kova paine. Tulimme siihen tulokseen, että tarvitsemme sahdin valmistuksesta tutun kuurnan. Sen avulla voimme suorittaa mäskäyksen jälkeisen siivilöinnin tehokkaammin kasvaneella eräkoolla. Kuurna piirretiin taas paperille ja sen toimintaa alettiin pohtimaan porukalla. Tulimme pääpiirteistä ja materiaaleista yhteisymmärrykseen, jonka jälkeen alkoi raaka-aineiden hankinta.

Kuurna evo1 kasaaminen suoritettiin TIG-hitsauksen harjoitustyönä ammattikoulussa, jonka seurauksena totesin, että 1mm paksu RST ja TIG-hitsaus ei ole kaikkein helpoin ratkaisu. Nyt ensimmäisen kuurnan valmistumisen hetkellä mielessä alkaa pyörimään jo parannusehdotukset Kuurna evo2-versioon. Näin itse tekemällä laitteiston valmistuskustannukset pysyvät hyvin kurissa.

Viimein voimme aloittaa keitot suuremmilla kattiloilla. Uudet tilat ja isommat laitteistot tulevat varmasti ensi alkuun vaatimaan meiltä hieman uuden opettelua, mutten henkilökohtaisesti koe tätä muutosta mitenkään ylivoimaisen haastavana vaan pakollisena ja positiivisena loikkana suurempiin saappaisiin. Seuraava haasteemme oluen valmistuksessa on vierteen jäähdytys keiton jälkeen, tähän vielä mietitään kustannustehokkaita ratkaisuita. Suunnitelmia ja visioita lähdetään taas hiomaan kuntoon ensi vuotta ajatellen. Kerromme tulevaisuudessa tarkemmin prosessista, kunhan saamme askelmerkit kohdilleen. Tyylikkäästi Lontooksi kirjoitettuna; Only god knows what´s coming.

-Jaakko

Kellarin kätköistä: Westvleteren XII

Nyt korkataan yksi olutmaailman suurimpia tähtiä. Kyseessä on belgialaisen Westvleterenin trappistipanimon valikoiman vahvin eli numero 12. Tämän lisäksi panimon valikoimassa on 5,8 %:n Blonde ja 8 %:n numero 8. Olut löytyy monelta ”maailman parhaat oluet” -listalta, osittain varmaan siksi, että sitä sai pitkään ostettua pelkästään suoraan panimolta ja vain tiettyinä päivinä. 2012 olut meni kuitenkin laajempaan jakeluun, kun luostari tarvitsi rahaa korjaustöihin. Olut tuli nyt myös Alkon valikoimaan (aika suolaiseen hintaan), niin pitihän se ottaa testiin. Avataan nyt tämä olut, niin nähdään, onko tämä legenda mistään kokoisin.

Speksit:

Panimo: Westvleteren Abdij St. Sixtus

Olut: 12 (XII)

Oluttyyli: Belgian dark strong ale

Vahvuus: 10,2 Vol. %

Lasiin kaatuu kirkasta tumman punertavaa herkkua, runsas vaahto haihtuu nopeasti jättäen kevyen pitsin lasiin, todella kaunis olut. Tuoksu on yllättävän neutraali. Pidempään tuoksutellessa löytyy tummaa leipäisyyttä, luumua, kuivattua aprikoosia, yrttisyyttä ja kevyttä marmeladia. Tuoksu ei vahvistunut tai monipuolistunut edes oluen lämmetessä. Maku on kuiva, tumman hedelmäinen, limppuinen, mausteinen ja kevyen paahteinen. Alkoholi ei maistu. mutta lämmittää taustalla.  Suutuntuma on kevyen kermainen, hiilihapot pistelevät kivasti lopussa.

Täytyy kyllä sanoa, että ei mene itsellä maailman parhaiden oluiden joukkoon, esimerkiksi Rochefortin 10 painelee heittämällä ohi. Esimerkiksi viime vuoden Tallin craft beer weekendeillä virolainen Lehe tarjosi tätä olutta omanaan, eikä se saanut täysiä pisteitä kaikilta. 12 on kuitenkin puhdas ja klassinen esimerkki tyylistään, mutta on vähän turhan suoraviivainen. Oluen parasta ennen -päivämäärä on 2020 eli olut on vielä nuori. Toinen pullo löytyy vielä kellarista, että katsotaan, mitä ikäännytys tuo tullessaan.

-        Ville