tiistai 28. marraskuuta 2017

Uuden panimon rakennusprojekti

Tampereen insinööripanimon järjen ääni täällä hei (jossain blogitekstissämme minua, Jaakkoa, tituleerattiin porukkamme järjen äänenä). Katsotaan, muuttuuko mielipiteenne tämän tekstin perusteella. Vuosi 2017 lähenee loppuaan ja lisäksi myös panimoporukkamme pikkujoulut sekä ensimmäiset panot uudella laitteistolla. Yhtiöokouksessa (pikkujouluissa) suunnittelemme toimintamme tulevaisuutta ja suuntaa mihin haluamme kehittyä. Viime vuoden yhtiökokouksessa olimme kaikki yksimielisiä siitä, että konseptimme ja reseptimme ovat toimivia ja toimintaa pitäisi ehdottomasti kasvattaa.


Vuoden alussa lähdimme pohtimaan vaihtoehtoja keittokalustolle. Ideoimme sähkövastuksilla toimivasta vesivaipallisesta kattilasta ja piirsimme jopa jokusia suunnitelmia. Lähestyimme tilannetta kuitenkin liian monimutkaisen ajattelun kautta, onhan sellaisia jo olemassa. Alkuperäiset suunnitelmamme muuttuivat nopeasti itsetehdyistä kattiloista sähkövastuksilla lämpiäviin vesivaipallisiin suurtalouskattiloihin. Alussa huomasimme, että kattiloiden hinnat olivat uutena korkeita, reilusti yli budjettimme ja käytetyt viedään käsistä nopeasti. Jokusen kuukauden etsiminen kuitenkin tuotti tulosta ja sopivat kattilat löytyivät nettihuutokaupasta sopuhintaan. Uudet keittokattilamme ovat Metoksen suurtalouskeittiön kippikattilat (2x60 litraa), vuosimalli pyöreästi jostain 1990-luvun nurkilta.


Kattiloiden osto- ja nouto sujui kivuttomasti Anssin kanssa uusiin suunniteltuihin tiloihimme. Uudet laitteet tulivat minun autotalliini, minne tein kesän aikana eristyksiä, jotta tallissa pystyisi työskentelemään myös talvella. Kelien kylmetessä huomasimme, että lämpötilat putoavat eristyksistä huolimatta lähelle nollaa. Tulevaisuudessa pohdimme lattialämmitystä, mikä myös mahdollistaisi oluiden käymisen autotallissa.


Seuraavassa vaiheessa sähköasentajana toimiva kaverini tuli kytkemään kattiloiden sähköt, nyt puhutaan kumminkin 16A 3-vaihevirralla toimivasta laitteistosta. Sähkötöiden jälkeen pääsin testaamaan kattiloiden toiminnan. Testi suoritettiin keittämällä 50 litraa vettä. Lähtölämpötila 12°C, josta lähdin lämmittämään vettä täydellä teholla aina kiehumispisteeseen asti. 88 asteen lämpötilannousu otti laitteistoltamme vain 33 minuuttia, lämmityspuoli on siis kunnossa.

Seuraavaksi mietimme mäskäystä ja siivilöintiä. Tähän asti olimme suorittaneet keittojemme mäskäykset niin sanottuna pussimäskäyksenä, uudella laitteistolla kyseinen pussimäskäys ei tule enää kysymykseen kasvaneen eräkoon vuoksi, joten lähdimme miettimään ratkaisua tähän vaiheeseen. Emme halunneet porata kattilaan reikiä, koska vaipassa on lämmityksen aikana kova paine. Tulimme siihen tulokseen, että tarvitsemme sahdin valmistuksesta tutun kuurnan. Sen avulla voimme suorittaa mäskäyksen jälkeisen siivilöinnin tehokkaammin kasvaneella eräkoolla. Kuurna piirretiin taas paperille ja sen toimintaa alettiin pohtimaan porukalla. Tulimme pääpiirteistä ja materiaaleista yhteisymmärrykseen, jonka jälkeen alkoi raaka-aineiden hankinta.


Kuurna evo1 kasaaminen suoritettiin TIG-hitsauksen harjoitustyönä ammattikoulussa, jonka seurauksena totesin, että 1mm paksu RST ja TIG-hitsaus ei ole kaikkein helpoin ratkaisu. Nyt ensimmäisen kuurnan valmistumisen hetkellä mielessä alkaa pyörimään jo parannusehdotukset Kuurna evo2-versioon. Näin itse tekemällä laitteiston valmistuskustannukset pysyvät hyvin kurissa.


Viimein voimme aloittaa keitot suuremmilla kattiloilla. Uudet tilat ja isommat laitteistot tulevat varmasti ensi alkuun vaatimaan meiltä hieman uuden opettelua, mutten henkilökohtaisesti koe tätä muutosta mitenkään ylivoimaisen haastavana vaan pakollisena ja positiivisena loikkana suurempiin saappaisiin. Seuraava haasteemme oluen valmistuksessa on vierteen jäähdytys keiton jälkeen, tähän vielä mietitään kustannustehokkaita ratkaisuita. Suunnitelmia ja visioita lähdetään taas hiomaan kuntoon ensi vuotta ajatellen. Kerromme tulevaisuudessa tarkemmin prosessista, kunhan saamme askelmerkit kohdilleen. Tyylikkäästi Lontooksi kirjoitettuna; Only god knows what´s coming.


-Jaakko

keskiviikko 22. marraskuuta 2017

Kellarin kätköistä: Westvleteren XII

Nyt korkataan yksi olutmaailman suurimpia tähtiä. Kyseessä on belgialaisen Westvleterenin trappistipanimon valikoiman vahvin eli numero 12. Tämän lisäksi panimon valikoimassa on 5,8 %:n Blonde ja 8 %:n numero 8. Olut löytyy monelta ”maailman parhaat oluet” -listalta, osittain varmaan siksi, että sitä sai pitkään ostettua pelkästään suoraan panimolta ja vain tiettyinä päivinä. 2012 olut meni kuitenkin laajempaan jakeluun, kun luostari tarvitsi rahaa korjaustöihin. Olut tuli nyt myös Alkon valikoimaan (aika suolaiseen hintaan), niin pitihän se ottaa testiin. Avataan nyt tämä olut, niin nähdään, onko tämä legenda mistään kokoisin.



Speksit:

Panimo: Westvleteren Abdij St. Sixtus
Olut: 12 (XII)
Oluttyyli: Belgian dark strong ale
Vahvuus: 10,2 Vol. %

Lasiin kaatuu kirkasta tumman punertavaa herkkua, runsas vaahto haihtuu nopeasti jättäen kevyen pitsin lasiin, todella kaunis olut. Tuoksu on yllättävän neutraali. Pidempään tuoksutellessa löytyy tummaa leipäisyyttä, luumua, kuivattua aprikoosia, yrttisyyttä ja kevyttä marmeladia. Tuoksu ei vahvistunut tai monipuolistunut edes oluen lämmetessä. Maku on kuiva, tumman hedelmäinen, limppuinen, mausteinen ja kevyen paahteinen. Alkoholi ei maistu. mutta lämmittää taustalla.  Suutuntuma on kevyen kermainen, hiilihapot pistelevät kivasti lopussa.



Täytyy kyllä sanoa, että ei mene itsellä maailman parhaiden oluiden joukkoon, esimerkiksi Rochefortin 10 painelee heittämällä ohi. Esimerkiksi viime vuoden Tallin craft beer weekendeillä virolainen Lehe tarjosi tätä olutta omanaan, eikä se saanut täysiä pisteitä kaikilta. 12 on kuitenkin puhdas ja klassinen esimerkki tyylistään, mutta on vähän turhan suoraviivainen. Oluen parasta ennen -päivämäärä on 2020 eli olut on vielä nuori. Toinen pullo löytyy vielä kellarista, että katsotaan, mitä ikäännytys tuo tullessaan.


-        Ville


tiistai 31. lokakuuta 2017

Tallinnareportaasi osa 2

Tämä teksti on jatkoa edelliseen tekstiin Tallinnan reissulta. Ensimmäisenä päivänä kävimme muutamassa paikassa, nyt jatketaan kakkospäivän metkuista.


Hotelliaamiaisen jälkeen lähdimme kävelemään vanhaan kaupunkiin. Ihasteltuamme Aleksander Nevskin katedraalia, alkoi vatsa huutaa valkosipulileipää. Vilkuilimme karttaa hetken ja huomasimme olevamme lähellä Pööbeliä. Hienossa vanhassa puutalossa on tyylikkäästi laitettu rento ravintola. Olutvalikoima oli vähän suppeampi, mitä lukemamme jutut antoivat ymmärtää, mutta listalta löytyi kuitenkin jotain. Valkosipulileivät olivat jopa parempia kuin Hell Huntissa ja jälkkäriksi napatut pannarit olivat myös loistavia. Tästä olikin hyvä jatkaa Telliskiven suuntaan.


Telliskiven alueella on paljon hyviä ruokapaikkoja, baareja ja kauppoja. Esimerkiksi Pudel-bar on hyvä paikka pysähtyä oluelle tai sitten voi käydä syömässä intialaisessa ravintolassa Lendav Taldrikissa Kun kaikki design-kaupat oli kierrelty, siirryttiin taas reissun pääasiaan eli ruuan puoleen. F-Hoone on kivasti sisustettu paikka. Ruoka- ja juomalistalta ei ollut vaikea löytää lounasta.  Naudan poski oli hyvää, mutta burgeri oli kuitenkin vähän haaleaa. Juomapuolikin oli oikein hyvässä kunnossa, hyviä oluita, viinejä ja laaja drinkkilista.


Paluu hotellille tapahtui kahden pysähdyksen taktiikalla, joista toinen oli heti Telliskivessä. SIPissä on hyvä valikoima oluita ympäri maailmaa. Kaupan viinivalikoimaan emme ole kovin tarkasti tutustuneet, joten emme osaa kommentoida sitä hirveän hyvin. SIPissä oli hyvin virolaisia, joista mukaan lähti muun muassa Tankerin Black pearl -sarjan oluita. Kaupasta löytyi myös jenkkiläisen Trappistipanimo Spencerin Holiday ale.


Toinen pysähdys oli olutfanin paratiisi Uba ja Humal. Kaksi pitkää hyllyä oluita, reilusti laajempi valikoima kuin SIPissä. Valinnan vaikeus meinasi iskeä, kun budjetti ei sallinut ostaa jokaista yhden. Matkaan lähti tynnyrikypsyteltyjä virolaisia, muutama belgi ja norjalainen imperial stout. Tällä reissulla vähemmälle huomiolle jäivät vanhan kaupungin kaksi pienempää olutkauppaa. Drink on hyvä ruokapaikka, jonka yhteydessä on myös kooltaan pieni, mutta valikoimaltaan laaja kauppa. Koht on pienessä porttikongissa lymyilevä todella pieni kauppa, kaupan vieressä on myös yli 600 oluen valikoimalla varustettu baari, joka on ”auki, jos se ei ole kiinni”.


Kirsikkana kakun päällä on Leib. Olemme käyneet täällä jo muutaman kerran, emmekä ole koskaan pettyneet. Ravintola sijaitsee skottiklubin hienolla yläpihalla, jossa voi myös syödä kesäisin. Sisustuksesta ja astioista huomaa, että kaikki on mietitty loppuun asti. Ravintolan sommelier on voittanut palkintoja ja sen näkee juomalistasta, joka on laadukas ja laaja. Viinejä on paljon ja harvinaisimpia saa myös laseittain Coravin-laitteen avulla. Listalla on myös huomioitu hienosti virolaiset käsityöoluet ja jokaiselle ruualle löytyy viini- sekä olutparitus.


Aloitimme ruokailun shamppanjalasillisilla ja paikan päällä tehdyllä herkullisella leivällä, josta ravintola on saanut nimensä. Lista on lyhyempi, koska ravintola panostaa paikallisiin satokauden luomuraaka-aineisiin. Se ei kuitenkaan haitannut yhtään. Alkupalaksi oli yhtä parhaimmista tartareista ikinä. Juomaksi illalliselle löytyi röyhkeän hyvä Barbaresco. Pääruuan pihvi oli mehukas ja helmikanan koipi ehkä hieman vaikeasti syötävä. Jälkiruuan Creme Brulee, jossa oli samaa omatekoista leipää sekä karamellisoitu omena kruunasivat paketin.

-        Ville


maanantai 30. lokakuuta 2017

Tallinnareportaasi osa 1

Tallinna on oluesta nauttivalle loistopysähdys. Olimmekin puolison kanssa siellä viime viikonloppuna ja haluamme jakaa vähän tärppejä reissulta. Kaikki kohteet eivät liity olueen, mutta suosittelemme niitä joka tapauksessa, jos joskus päädytte Tallinnaan.


Laiva on mielestämme enemmän semmoinen pakollinen paha, jotta pääsee paikalle. Menimme yli Eckerö Linen MS/Finlandialla. Tax free valikoima on parantunut ajan myötä, mutta matkaan ei löytynyt kuin pullo Kalevala giniä. Laivan baareissa löytyi jopa muutama ihan mielenkiintoinen olut, mutta tällä kertaa oltiin autolla liikenteessä, niin ne jätettiin sinne.


Saavuttuamme Tallinnaan aloitimme navigoimalla hotellille ja sen vieressä olevalle parkkipaikalle. Yövyimme aivan satamassa sijaitsevassa Hotel Euroopassa. Se on mielestämme hyvä ja siisti hotelli hyvällä sijainnilla. Eipä hotellissa muuta tehdä kuin käydä nukkumassa. Viereinen parkkipaikka oli halpa, vain 3,5€/24 h, mutta se onkin vain pelkkä hiekkakenttä. Emme jättäneet autoon mitään, niin pystyimme nukkumaan rauhallisin mielin.


Ensimmäinen asia, mitä me tarvitsemme Tallinnassa ovat valkosipulileivät. Leivät paistetaan voissa, isketään iso tujaus valkosipulia sekaan, tarjoillaan kurkkudipin kanssa ja ovat täydellistä olutruokaa. Suuntasimme vanhaan kaupunkiin ja siellä Hell Huntiin. Tämä oli varmaan jo vähintään viides kerta siellä. Tila on rento ja seinillä on mielenkiintoista vaihtuvaa taidetta. Ravintolassa on maukkaita omia oluita ja siideriä sekä hyvä pullovalikoima. Omat oluet on tullut testattua aiemmilla reissuilla, niin keskityin muihin virolaisiin panimoihin. Valkosipulileivän lisäksi tarjolla on paljon muutakin, söimme lounaaksi hyvät burgerit.


Ennen illallista meidän alkoi tehdä mieli cocktaileja. Pienellä googlailulla löytyikin Frank. Baarin tilat ovat todella hienot ja tyylikkäät. Maistamamme cocktailit, Julep, GT ja Negroni olivat oikein onnistuneita, vaikka olivatkin ihan Suomen hinnoissa. Palvelu oli aika heikkoa ja hidasta. Ajattelimme sen johtuvan kiireisestä illasta, mutta kävimme siellä vielä lounaalla melkein tyhjässä salissa ja palvelu oli samanlaista. Ravintolassa oli kuitenkin paljon paikallisia, paikka oli aivan täynnä esimerkiksi perjantai-iltana. Philly cheese steak oli kuitenkin herkullista ja ruokalista oli hyvä. Toivomme tämän tyylisiä konsepteja Suomeenkin.


Frankin hitaan palvelun takia kiiruhdimme illalliselle Mooniin. Löysimme ravintolan, kun kävimme pari vuotta aiemmin mahtavassa Kolm Sibulat -ravintolassa, joka on samassa omistuksessa. Ravintola kivasti sisustettu ja kodikas. Venäjän suuntaan taittava ruokalista oli mielenkiintoinen ja sieltä löytyikin useampi kiinnostava herkku. Keittiön tervehdys oli hyvä, blinit kuohkeita, ankan rinta täydellisesti paistettu ja aterian kruunasi pihlajanmarjasnapsi. Kiovan kana näytti vähän ankealta, koska puoliso ei voinut allergian takia ottaa pähkinäistä lisuketta, eikä keittiö tarjonnut tilalle mitään. Tarjoilija oli todella ystävällinen, vaikka leipää ja vettä ei meinattu saada pöytään.

Koska ravintola oli aivan olutkaupan vieressä, ehdimme vielä hakea illaksi oluet. Jatketaan siitä kuitenkin seuraavassa osassa…

-        Ville


keskiviikko 18. lokakuuta 2017

Ensipuraisu: Numero 10 -Quadrupel

Nyt ollaan isojen makujen äärellä. Neljä kuukautta sekundäärissä viettänyt quadrupel. Idea oluen valmistukseen syntyi, kun valmistimme kevyempää belgityylistä olutta. Numero 6 (dubbel) kävi WLP 550 -hiivalla ja pullotuspäivän koittaessa keitimme kaksi noin 12 litran erää vahvempaa olutta suoraan hiivakakun päälle. Kolmen kuukauden käymisen jälkeen puolet oluesta sai vielä kuukaudeksi sekaansa portviinissä liotettuja tammilastuja.


Speksit:

10,4 Alk. Vol. % (10,6 tammiversio), 45 IBU 47 EBC (49 tammiversio)

Erä: #23
Pantu: 26.3.2017
Astioitu: 20.8.2017
Maltaat: Pale Ale, Munich, Vehnä, Tumma Kandisokeri, Cararye, Kaurahiutale & Suklaavehnä
Humalat: Magnum & Styrian Goldings
Hiiva: WLP 550 – Belgian Ale
Muuta: Kalsiumsulfaattia (gypsum) & Irish Mossia (kirkaste) – Portviinissä liotettuja French oak medium toast -tammilastuja toisessa


Ensimmäisenä maisteluun perusversio. Pienen askartelun jälkeen vahattu korkki irtoaa ja kuuluu pieni sihahdus. Oluessa ei siis vielä ole belgioluille tyypillistä vahvaa hiilihappoisuutta, mikä lupaa hyvää pidemmälle kypsytykselle. Lasiin kaatuu todella tummaa, hieman rusehtavan punertavaa olutta kevyellä mokan värisellä vaahdolla. Tuoksu on vahva ja monipuolinen. Tuoksu alkaa lakritsanjuurella, yrttisyydellä ja kevyellä tupakanlehdellä. Niitä seuraa makeaa kuivattua hedelmää, luumua, saaristolaisleipää ja toffeeta. Maku on makean maltainen, aprikoosia, neilikkaa, kanelia ja kermatoffeeta. Alkoholi ei maistu ollenkaan, mutta tuntuu pienenä lämpönä kurkussa. Suutuntuma on kermaisen pehmeä, joka loppuu mukavaan humalan puraisuun. Loistava olut, lupailee hyvää kypsytyspotentiaalia.


Seuraavaksi käsittelyyn portviinitammilastuversio. Lasiin kaatuu yhtä tummaa, ehkä enemmän punaiseen taittavaa olutta. Hiilihapot ovat tässäkin oluessa samalla tasolla. Tuoksu on uskomaton, perusversion terävämmät tuoksut ovat vaihtuneet pyöreään tummaan marjahilloon ja vaniljaan. Niiden taustalta löytyy kevyttä mausteisuutta, luumua ja limppua. Maku jatkaa tuoksun linjoilla: hilloista, kuivatun hedelmäistä, makean taikinaista ja kevyen mausteista. Tammilastut ja portviini nostivat tämän oluen uudelle tasolle. Maut ovat pyöristyneet ja yhdistyneet herkulliseksi kokonaisuudeksi. Todella onnistunut kokeilu.'


Nämä ovat mielestämme yhdet parhaista oluistamme. Etenkin tammilastuversio on lähellä täydellisyyttä. Ne toimivat myös erinomaisesti juustolautasen kumppanina. Oluet on pullotettu vasta reilu kuukausi sitten, joten näistä tuotteista tullaan kuulemaan vielä. Näissä oluissa on erittäin paljon kypsytyspotentiaalia.


-        Ville, Anssi & Jaakko


lauantai 14. lokakuuta 2017

Tammen eleganssia olueen

Maistelimme juuri herkullista quadrupeliamme ja siitä vielä maukkaampaa portviinitammilastu-versiota (blogiin juttua myöhemmin) ja ajattelimme avata tammen käyttöä oluessa sekä omia kokemuksiamme.



Ennen pullojen ja myöhemmin tölkkien yleistymistä oluet säilytettiin ja kuljetettiin tammitynnyreissä. Nykyään joillekin oluille kuitenkin tehdään enimmäkseen viimeistelevää säilytystä esimerkiksi viski- ja viinitynnyreissä. Toinen nopeampi ja halvempi tapa saada tammen makua olueen on käyttää esimerkiksi tammilastuja. Silloin tammella on enemmän pinta-alaa, joka vaikuttaa olueen.



Olemme tehneet muutaman kokeilun tammilastujen kanssa. Käytämme tammilastuja noin 1 g/l oluissamme. kokeilimme käyttää suurempaa määrää noin viikon ajan, mutta silloin tammi ja rommi puskivat liikaa läpi. Kypsytys tammilastujen kanssa kesti noin kuukauden. Lastuja voi liottaa muutaman päivän esimerkiksi viskissä, että niihin saa lisämakua. Liotuksen jälkeen jäävä alkoholi kannattaa kaataa pois, koska se on melko kitkerää. Alkoholi myös desinfioi lastut. Jos haluat olueen selkeästi pelkkää tammea, etkä tietyn alkoholin makua, lastut pitää desinfioida Star sanilla tai höyryttämällä.


Tammilastut antavat hienoa monimuotoisuutta olueen ja suosittelemme niitä kaikille. Tulevaisuudessa haluaisimme myös oikeita tammitynnyreitä, joissa voisi rauhassa kypsyttää olutta.

-        Ville, Anssi & Jaakko


keskiviikko 20. syyskuuta 2017

Ensipuraisu: XXX-Hopfenweisse

Tämän oluen kohdalla kaksi puraisua yhdellä kertaa, ensimmäinen ja viimeinen, koska koko erä juotiin yhden viikonlopun aikana. Olut suunniteltiin ystäväpiirissä jo perinteeksi muodostuneeseen Reinojalkapallon mm-kisaviikonloppuun heinäkuun loppupuolella. Tavoitteena oli suunnitella maukas ja raikas palautusjuoma. Joukkueemme FC-Ylikunto oli mukana kolmatta kertaa. Viime vuonna panimomme oli sen verran tuore, ettei mukana ollut kuin muutama maistiainen, mutta nyt olimme varautuneet oikein kegillisellä omaa olutta. Olut tarjoiltiin valmistamamme Jockey box V 1.1:n kautta. Tässä versiossa olut jäähdytetään upottamalla kegi jäihin. Tulevaisuudessa boxin sisään tulee kuparikierukat ja jäitä, joiden avulla olut jäähtyy.


6,5 Alk. Vol. %, 65 IBU 10 EBC


Erä: #30
Pantu: 8.7.2017
Astioitu: 17.7.2017

Maltaat: Vehnä, Vienna & Kaurahiutale
Humalat: Cascade, & Mandarina Bavaria
Hiiva: WLP 351 – Bawarian Weizen Ale
Muuta: Kalsiumsulfaattia (gypsum) & Irish Mossia (kirkaste)



Pelit on pelattu, Yksi tasapeli ja kolme tappiota tarkoittavat lohkon jumbosijaa. No mehän emme tästä lannistu, ensi vuonna uudestaan, mutta nyt on aika huuhdella tappion katkera kalkki tuoreella kotioluella. Lasiin kaatuu vähän sameaa kultaisen oranssia nektaria. Vaahto on valkoista ja tiheää. Olutta nuuhkiessa huomaa, että tuoksu on yllättävän neutraali. Oletimme vahvaa vehnähiivan banaania ja aromaattista hedelmäisyyttä, koska aromihumalaa laitettiin reilusti. Tuoksussa on viljaisuutta, kevyttä sitruksisuutta ja persikkaa. Pidemmällä tuoksuttelulla löytää myös banaania, trooppista hedelmää, yrttisyyttä ja ruohoisuutta. Maku on vaalean maltainen, makean hedelmäinen ja sitruksinen. Suutuntuma on todella pehmeä hanan ansiosta, hiilihappoja on sopivasti ja katkero kuivaa suun loppuun mukavasti. Oikein onnistunut palautusjuoma, katsotaan millainen herkku suunnitellaan ensi vuodelle.



-        Ville & Anssi


perjantai 15. syyskuuta 2017

Korkkien vahaus: uhka vai mahdollisuus?

Olette varmaan ihailleet olut-, viini- ja viskipullojen vahattuja korkkeja. Sen lisäksi, että vahattu korkki on todella tyylikäs, sillä on myös ihan käytännön funktio. Vaha estää hapen pääsyn pulloon, joka on oluen pahin vihollinen. Tällä tavalla voidaan parantaa oluiden säilyvyyttä. Olemme insinööripanimolla vahanneet neljän oluterän korkit ja saaneet mielestämme kasaan hyvän prosessin ja reseptin vahaukselle.



Kotioluttarvikkeita myyvistä liikkeistä löytyy valmista vahaa, mutta siitä tulee yksinään mielestämme liian laihaa. Vahan sekaan kannattaa lisätä kuumaliimapyssyn liimapuikkoja antamaan vähän jäykkyyttä siihen. Vahaa voi yrittää värjätä käyttämällä vahaliituja. Meidän käyttämämme on kuitenkin melko tummaa, joten liidut eivät vaikuta merkittävästi sen väriin. Markkinoilla on myös vaaleampia vahoja.



Vahaamme pullojen korkit hellalla pienessä peltikupissa. Teemme vahan suhteella 10 osaa vahaa, 3 osaa liimaa ja 1 osa liitua. Liimaa voisi olla ehkä vähän enemmän, mutta näillä suhteilla olemme jo saaneet hyvälaatuisia vahauksia. Vaha sulatetaan pienellä lämmöllä. Vahan pitää olla juoksevaa, mutta se ei saa kuplia, koska kuplat näkyvät lopputuloksessa. Prosessi on itsessään yksinkertainen. Upota korkki vahaan, valuta ylimääräiset pois ja nosta kuivamaan. Vaha kuivuu nopeasti. Tämän jälkeen tarvitsee vain ihailla hienoa lopputulosta kellarissa lymyilevissä pulloissa.



-        Ville, Anssi & Jaakko


keskiviikko 26. heinäkuuta 2017

Château de Tammela – Brut Excellance V.2

Viimeksi kun nautiskelimme blogissa oman panimon ”skumppakaljaa”, pohdimme siihen parannuksia. Olut oli kyllä hyvää, mutta ei tarpeeksi kuohuviinimäistä. Olut pantiin panimon viimeisen insinööriopiskelijan valmistujaisiin eli nyt me kaikki olemme virallisesti insinöörejä! Nyt muistellaan tuota juhlapäivää ja käydään läpi uuden oluen reseptiikkaa.


Speksit:

6,5 Alk. Vol. %, 40 IBU 10 EBC

Erä: #26
Pantu: 4.5.2017
Astioitu: 17.5.2017

Maltaat: Pilsner, Vehnä, Vienna & Kaurahiutale
Humalat: Nelson sauvin & Cascade
Hiiva: Mangrove Jack’s – French saison & Vinoferm - Champagne 
Muuta: Kalsiumsulfaattia (gypsum) & Irish mossia (kirkaste)
Oluenpano-olut: Nøgne Ø - #100

On sunnuntai: paikat on siivottu, tarjoamiset levitetty pöydälle ja oluet kylmässä, nyt vaan odotetaan vieraita. Kurkimme ikkunasta, milloin näkyy tuttuja ajoneuvoja. Ensimmäiset sukulaiset pöllähtävät pihaan, joten on aika korkata ensimmäinen olut. Patenttikorkki lentää auki isolla pamauksella. Kuohuviinilaseihin kaadetaan oljenkeltaista, hivenen sameaa herkkua paksulla valkoisella vaahdolla. Mallaspohjasta jätettiin Carapils pois, jotta olut kävisi vielä kuivemmaksi. French saison -hiivan avustuksella ollut kävikin melkein nollaan (1.002).  Oluen tuoksu on herkullisen hedelmäinen, herukanlehtinen, pippurisen mausteinen ja kuohuviinimäisen raikas. Humalan aromit ovat huumaavia. Kaikki humalat iskettiin keittoon viimeisen kymmenen minuutin aikana, jotta näin herkullinen aromikkuus saatiin aikaiseksi.


Ensimmäiset vieraat maistavat kuohuvaa ja antavat hyväksyviä katseita. Olutta kehuttiin mahtavan raikkaaksi ja aromikkaaksi. Jopa oluesta vähemmän tykkäävät nauttivat ja toivoivat santsikuppia. Oluen maussa on persikkaa, greippiä, herukkaa, viljaa ja saisonhiivan mausteisuutta. Katkeroa on kyllä, mutta ei mitenkään hyökkäävästi, koska nyt tavoiteltiin enemmän aromikkuutta. Suutuntuma alkaa pehmeänä, mutta taittuu nopeasti suuta kuivattavaan puraisuun, mikä saa jokaisen haluamaan toista suullista. Oluthan tehtiin siis kahdella hiivalla, pääkäyminen Saisonhiivalla. Sen jälkeen olut siirrettiin sekundääriin, missä sekaan heitettiin shamppanjahiivaa. Todella onnistunut olut, joka maistui myös juhlavieraille.


-        Ville


torstai 20. heinäkuuta 2017

Kellarin kätköistä: Rochefort 6, 8 & 10

Parin vuoden odotus palkitaan viimeinkin. Vertailussa kaksi vuotta kypsynyttä ja tuoretta olutta. Tallinnan reissulla toissa kesänä pienen olutkaupan hyllyltä lähti matkaan Rochefortin kolmikko. Silloin ei sen kummempaa suunnitelmaa ollut, oluet kuitenkin jäivät kellariin (komeroon) kypsymään. Idea tuoreen ja kypsyneen vertailuun tuli, kun Alkon valikoimaan tuli koko Rochefortin kolmikko. Parasta ennen oli vanhemmissa pulloissa 2019, eli niitä olisi vielä voinut huoletta kypsytelläkin. Uudemmissa pulloissa parasta ennen oli 2021. Oluet nautiskeltiin viikonlopun aikana, jolloin muun muassa keiteltiin juhannuksen oluita.


Perjantaina pullotettiin insinöörien omaa ”kuutosta”, 6,5 %:sta dubbelia. Pullotuksen yhteydessä nautiskelimme ensimmäisenä kolmikon kevyimmän eli kuutosen.



Speksit:



Panimo: Brasserie Rochefort
Olut: Trappistes Rochefort 6
Oluttyyli: Belgian strong ale
Vahvuus: 7,5 Vol. %
Katkero: 35 IBU

Laseihin kaatuu tumman kultaisen punertavaa juomaa, joka vaahtoaa reilusti. Vahvat hiilihapot toki ovat belgeille perinteisiä. Molemmat oluet ovat kirkkaita ennen hiivojen kaatamista joukkoon. Kypsynyt olut on ehkä hivenen kirkkaampi. Tuoreen tuoksu on todella raikkaan hedelmäinen: aprikoosia, omenankuorta ja appelsiinimarmeladia, joita seuraa kevyttä mausteisuutta ja makeaa taikinaa. Kypsyneessä tuoksut ovat pyöristyneet ja menneet tummempaan suuntaan, selkeä toffeen vivahdekin tulee esiin. Maut jatkavat vahvasti tuoksujen linjoilla. Tuore on kirpeän hedelmäinen, pippurisen mausteinen, ruohoinen, vaalean maltainen. Pieni kaakaon pisto tulee lopussa. Terävät hiilihapot putsaavat suun lopuksi. Kypsynyt on kuivatun hedelmäinen, toffeinen, yrttinen ja jopa vähän savuinen. Hiilihapot eivät ole yhtä hyökkäävät kuin tuoreessa, joten suutuntuma on herkullisen kermainen.

'

Speksit:



Panimo: Brasserie Rochefort
Olut: Trappistes Rochefort 8
Oluttyyli: Belgian strong ale
Vahvuus: 9,2 Vol. %
Katkero: 22 IBU

Lauantaina pantiin juhannukseksi rukiista DIPAa ja pano-oluena toimi kolmikon keskimmäinen eli kasi. Laseihin valuu tumman punertavaa olutta paksulla vaahdolla. Tuoksuissa limppua, neilikkaa, mämmiä, luumua ja yrttejä. Erot tuoreen ja kypsyneen välillä eivät ole niin selkeät kuin kuutosessa. Molempien maussa on rusinaa, limppua, mausteita, toffeeta ja tummaa yrttisyyttä. Kypsyneen maut ovat vähän intensiivisempiä ja tummempia. Suutuntumassa on selkeämpi ero. Tuoreessa hiilihapot ovat melkein pistävät, kun kypsytys selkeästi pehmentää niitä.


Speksit:


Panimo: Brasserie Rochefort
Olut: Trappistes Rochefort 10
Oluttyyli: Belgian strong ale
Vahvuus: 11,3 Vol. %
Katkero: 27 IBU

Sunnuntaina pantiin juhannuksen kevyempi olut, koivunlehtisaison. Olueen meni koivunlehteä jokaisessa valmistuksen vaiheessa. Pano-olut oli loogisesti kolmikon viimeinen ja vahvin eli kymppi. Laseihin tulee tumman ruskeaa, melkein mustaa olutta, joka ei vaahtoa samaan tapaan kuin edelliset. Vaahdon vähyys johtuu todennäköisesti oluen vahvuudesta. Tuoksujen erot ovat vielä pienemmät kuin kasissa. Tuoksussa on kuivattua hedelmää, hunajaa, limppua, neilikkaa, lakritsaa, toffeeta ja lievää ruohoisuutta. Tuoksu on uskomattoman monipuolinen, ettei meinaa ehtiä edes ottaa hörppyä. Viimein tulee maiston vuoro. Makumaailma jatkaa tuoksun linjoilla: siirappia, mausteisuutta, ruisleipää, kuivakakkua ja kevyttä savuisuutta. Alkoholi lämmittää mukavasti lopussa. Hiilihapot ovat molemmissa käytännössä samalla tasolla. Hiilihapot ovat alkuun terävät, mutta pehmenevät nopeasti. Tämä oli mielenkiintoinen kokeilu. Kypsytyksen vaikutus oluen vahvuuteen nähden oli todella selkeä eli vahvempia belgejä voisi kypsytellä pidempäänkin.  

-        Ville & Jaakko